Seminaaripäivän antia 25.11.2020

Tänään kuultiin mielenkiintoisia ja asiantuntevia puheenvuoroja nuorten haasteiden tunnistamisessa ja auttamisessa. Anna-Kaisa Eloranta kertoi, miten oppimisvaikeudet heijastuvat lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen näkyen erilaisina mielenterveyden ongelmina. Lähiympäristön tuella on suuri merkitys nuoren myönteisessä itsetunnon rakentamisessa, tyytyväisyydessä itseen ja mielekkääseen sosiaaliseen elämään. Aikuisten kannalta pienet asiat voivat olla merkityksellisiä nuorelle.

Anna-Liisa Lämsä puhui toivosta kaikkien voimavarana ja siitä, kuinka huolipuhe voi toimia itseään toteuttavana profetiana. Samoin toimi myös toivo- ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa. Meillä aikuisilla on vastuu siitä, kumman puhetavan me valitsemme. Kumman lähestymistavan Sinä aikuisena valitsisit?

Marcus Lundqvist toi puolestaan mielenkiitoisella tavalla esiin digitaalisuuden huiman kehityksen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämän päivän millenium-lapset ovat eläneet läpi äärimmäistä digitalisaation kehityskauden aikakautta. Aikajanalta löytyvät niin Xboxit, Blue-rayt, Facebookit, Youtubet, Spotifyt, iPhonet, Androidit kuin Instagramitkin. Mitä Sinun lapsuutesi aikajanalla oli?

Kokemusasiantuntija Tanja Wallin kertoi koskettavasti kokemastaan koulukiusaamisesta ja syrjimisestä sekä opettajien ja oppilaiden taholta. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen löytyi oikeita, ymmärtäviä auttajia ja auttajien tahoja. Kaikkien nuoruuden vastoinkäymisten jälkeen Tanjan elämä hymyilee nykyään. Jarkko Viitanen kertoi samoin koulukiusaamisestaan, yksinäisyydestään ja syrjinnästään. Jarkko huomasi, että kaverit eivät olleetkaan oikeita kavereita, vaan selkäänpuukottajia, jotka käyttivät hyvänsydämellisyyttä hyväkseen. Selkään puukottajien sijaan Viitasella on tänä päivänä oikeita ystäviä, isolla O:lla ja Y:llä. Vanhempien tuki oli Jarkon elämässä isossa osassa, toisin kuin Tanjalla. Suuressa roolissa auttamisessa molemmille ovat olleet kehittämishankkeet, joista mainittakoon SOKU -hanke. Kerrassaan rohkeita nuoria, joita vastoinkäymiset eivät ole lannistaneet. "Toivo pitää sydämen ehjänä" (Anthony Brewer) kuten Anna-Liisa Lämsän puheevuorossakin tituleerattiin.

Yhtymäpinnassa nuori -hankkeen projektityöntekijät Riikka Grönstrand ja Tanja Konttila antoivat maistiaisia hankkeessa kehitetyistä käytännön toimintamenetelmistä nuorten osallistamisessa ja sosiaalisessa vahvistamisessa "Mikä fiilis?" ja "Kuka minä olen -yhteistoiminnallisesti tuotettu näkemys nuoren kokonaistilanteesta" -toimintamalleilla. "Mikä fiilis?"- vihkon tarinan ja tärkeimmän sisällön kirjoittaa nuori itse; nuoren osallistamista parhaimmillaan. "Kuka minä olen?" työskentelypaketti on joustava menetelmä nuoren kokonaistilanteen hahmottamiseksi vahvuuksineen ja haasteineen. Menetelmä korostaa toiminnallisuutta ja osallistavuutta nuoren kanssa työskenneltäessä, mistä kertoo myös nuoren kanssa työstetty esittelyvideo toimintamallista. Oman elämän tavoitteita voi sanoittaa myös haavekuvalla. Mikä on Sinun haaveesi?

Päivän viimeisenä puheenvuorona kuultiin Varpu Wiensin osuus nuorten hyvinvoinnin merkityksellisyydestä. Nuorten hyvinvoinnin merkityksellisyyttä ei voi laskea vain euroissa, vaan se on niukkuutta, huono-osaisuutta ja merkityksettömyyttä. Kyse on inhimillisestä ulottuvuudesta. Kuten tänään on useaan kertaan jo todettu, nuorten hyvinvoinnissa merkityksellistä on kohtaaminen ja tukeminen - empatiakuilun kaventaminen. Lähiympäristön lisäksi tarvitaan rakenteellisia ja palvelujärjestelmän ratkaisuja hyvinvoinnin tukemiseksi. Nuoret eivät suunnittele itselleen huono-osaisuutta ja niukkuutta.

Seminaaripäivä oli kaikkinensa täynnä hienoja ja asiantuntevia puheenvuoroja. Samoin chatissa oli runsaasti mielenkiintoisia kysymyksiä ja kommentteja. Kiitos kaikille esiintyjille puheenvuoroista ja etäyhteyden päässä olleille aktiivisesta osallistumisesta J. Tavataan hankkeen loppuseminaarissa.

Näillä ajatuksilla ja koonneilla, Jaana K.