Tietoa hankkeesta

Hankkeen tavoitteet
Yhtymäpinnassa nuori - hankkeen tavoitteena on kehittää nuorten sosiaalisen vahvistamisen uusia menetelmiä sekä lisätä alojen ammattihenkilöstön osaamista kehittämällä ja järjestämällä ammattilaisten koulutusta. Tavoitteena on myös tukea nuoria monialaisen yhteistyön avulla koulutukseen, ammattiin ja työllistymiseen johtavien valintojen tekemiseen yhteistoiminnallisin sosiaalisen vahvistamisen menetelmin. Lisäksi kehitetään ja parannetaan entisestään verkostoyhteistyöhön perustuvaa yhteistyötä.

Hankkeen kohderyhmät 
Hankkeen varsinainen kohderyhmä ovat yli 15-vuotiaat, erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat ja yksilöllistä huomiota tarvitsevat nuoret. Toissijainen kohderyhmä hankkeessa ovat oppilashuollon, opetuksen, kouluterveydenhuollon, sosiaalisen tuen yksiköiden, lastensuojelun, sijaisperheiden, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon parissa työskentelevät henkilöt eri kunnissa, laitoksissa ja koulutusta tarjoavissa organisaatioissa. Hankkeessa järjestettäviin koulutuksiin kutsutaan mukaan alalla toimivia yrityksiä ja heidän henkilökuntaa.

Hankkeen toteutus ja rahoitus

Hankkeen päätoteuttaja on Pohjantähti-opiston kannatusyhdistys ry. Hankkeessa mukana olevat osatoteuttajat ovat Lapin ammattikorkeakoulu, Tornion kaupunki (sosiaalipalvelut) ja Pohjankodit Oy. Hanke on ESR-rahoitteinen ja hankkeen rahoitukseen osallistuvat myös STEA sekä omarahoitusosuudella Lapin ammattikorkeakoulu, Tornion kaupunki ja Pohjankodit Oy. Hankkeen toteutusaika on 1.5.2019-30.4.2021.

 

Tutustu toteuttajiin

 

Lapin AMK

Lapin ammattikorkeakoulu vastaa hankkeessa nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten koulutuksien suunnittelemisesta ja järjestämisestä.

Pohjankodit oy

Pohjankodit oy:llaon kaksi seitsenpaikkaista lastensuojeluyksikköä sekä terveydenhuollon yksikkö. Hankkeessa Pohjankodit ovat kehittäneet muun muassa Kuka minä olen -työskentelymenetelmän nuorten kokonaistilanteen kartoittamisen helpottamiseksi.

Pohjantähti-opisto

Pohjantähti-opisto on hankkeen päätoteuttaja ja hallinnoi hanketta. Pohjantähti-opisto osallistuu kohderyhmän yksilö- ja ryhmätoimintoihin sekä mallintaa uusia menetelmiä yhteistyössä osatoteuttajien kanssa. Lisäksi Pohjantähti-opisto suunnittelee ja järjestää asiantuntijakoulutuksia hankkeen tematiikan mukaisesti. Hankkeessa kehitettyjä malleja ja työmenetelmiä otetaan käyttöön ja juurrutetaan osaksi pysyviä palvelurakenteita.

Tornion kaupunki

Tornion kaupungin sosiaalipalveluiden osatoteutus keskittyy pääasiassa koulupudokkuuden ehkäisemiseen sekä korjaaviin toimenpiteisiin nuorelle tarjottavan yksilöllisen tuen avulla yhteistyössä perheen ja nuoren omien sidosryhmien kanssa. Toiminnan vapaaehtoisuus sekä nuoren oma osallisuus tuen suunnittelussa, toiminnassa ja arvioinnissa on keskeistä.

© 2020 Yhtymäpinnassa nuori.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita